Syntynyt 25. helmikuuta 1985, Seattlessa (WA) | Asuu tällä hetkellä New Yorkissa | Ammatiltaan ?

Tyler ja Lydia Austen olivat haaveilleet suhteellisen pienestä perheestä. Tyler oli juuri aloittanut työt poliisina ja Lydiallakin oli lakiopinnot kesken, joten kumpikin halusi saada korkeintaan kaksi lasta ja keskittyä sitten perheen lisäksi töihin. Vuonna 1983 syntyi heidän esikoisensa Gabriel ja vain vuotta myöhemmin Lydia teki jälleen positiivisen raskaustestin. Alkuraskaus sujui hyvin, mutta varsinainen yllätys odotti vasta ensimmäisellä ultraäänikäynnillä – lapsia olikin tulossa yhden sijasta kaksi. Aluksi tieto kaksosista oli pienoinen shokki, mutta lopulta molemmat tottuivat asiaan. Helmikuussa 1985 syntyikin sitten pienet kaksospojat, ensimmäisenä Joshua ja hieman veljensä jälkeen Jordan.

Mitä ilmeisemmin useampi lapsi ei hirvittänyt Austenin pariskuntaa, sillä vain kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä kuopukseksi jäänyt tytär Avery. Lapsuusaika koko perheellä oli rauhallista aikaa, mitä nyt Jordan ja Joshua olivat kumpikin luonteeltaan todella vilkkaita ja muutkin sisarukset lähtivät yleensä siihen pelleilyyn mukaan. Sisaruksilla onkin aina ollut läheiset välit keskenään ja pienenä oli lähes itsestään selvää, että aikaa vietetään porukalla. Koulussa Jordan pärjäsi kohtuullisen hyvin. Mitenkään erityisen innostunut hän ei opiskelusta ollut, mutta kotona oltiin aina painotettu opiskelun tärkeyttä, joten Jordankin jaksoi aina toisinaan keskittyä opiskeluun kunnolla. Vaikka opiskelu olikin vielä jaksanut kiinnostaa jopa high schooliin asti, alkoi Jordan noihin aikoihin tajuta, ettei opiskelu loppujen lopuksi ole häntä varten. Osittain hieman vanhempiensa kiusaksi hän päätyi high schoolin jälkeen työskentelemään erääseen yökerhoon. Vanhemmat ajattelivat, että tämä olisi vain jokin päähän pintymä ja kapinointivaihe, ja jossain vaiheessa Jordankin lähtisi koulun penkille, aivan kuten Gabriel ja Joshuakin olivat tehneet.

Sen sijaan, että Jordan olisi lähtenyt opiskelemaan, keksi hän muutamaa vuotta myöhemmin lähteä kiertelemään ympäriinsä Yhdysvalloissa. Mitään tarkkaa suunnitelmaa hänellä ei tekemisistään ollut ja lopulta hän päätyi New Yorkiin ja töitäkin hän onnistui saamaan aiemmin työkokemuksensa ansiosta brooklynilaisesta pubista. Vuoden päivät Jordan kerkesi siinä pubissa työskennellä, kun samassa työpaikassa työnsä aloitti vastikään Kansasista muuttanut Emma. Syystä tai toisesta Jordanilla ja Emmalla synkkasi samantien ja pitkään sinkkuna viihtynyt Jordan huomasi vain paria viikkoa myöhemmin seurustelevansa Emman kanssa. Kuukausi ensitapaamisesta he olivat jo sopineet yhteenmuutosta ja Emma muutti Jordanin luokse. Tulevaisuus näytti suhteellisen hyvältä heidän kummankin osaltaan ja jossain vaiheessa Emma jo suunnitteli opintoja äitinsä kotimaassa Ruotsissa – Jordan lupasi lähteä tyttöystävänsä mukaan, sillä hän voisi tehdä baarimikon töitä missä tahansa. Ruotsiin he eivät kuitenkaan koskaan kerenneet, sillä he keksivät alkaa yrittämään lapsen saamista. Vuoden päivät he yrittivät, mutta kerta toisensa jälkeen Emma teki negatiivisen raskaustestin. Jordan halusi ajatella, että heillä oli vain huonoa tuuria, mutta Emman toivomuksesta he hakeutuivat lapsettomuustutkimuksiin. Vielä silloin Jordan halusi ajatella, että kyllä heilläkin tärppäisi, mutta sisimmässään hän tiesi, että jokin oli vikana. Lopulta sitten selvisi, että Jordan oli heistä se, joka ei koskaan tulisi saamaan biologisia lapsia.

Aluksi kumpikin yritti esittää kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Kyllä he asiasta jonkin verran puhuivat, mutta Jordan ehkä meni asian yli lähinnä olkiaan kohauttamalla, kun taas Emmaa asia vaivasi ihan tosissaan. Loppujen lopuksi kumpikin ymmärsi, etteivät he yksinkertaisesti pääsisi yhdessä asian ylitse ja olisi parempi erota, jotta kumpikin voisi toteuttaa omia unelmiaan. Niimpä he erosivat loppukeväästä 2014 ja Emma muutti heidän yhteisestä kodistaan pois. Eron jälkeen Jordan onkin jatkanut omaa poikamieselämäänsä haaveilemattakaan uudesta parisuhteesta. Työt pubissa jatkuivat, mutta pikkuhiljaa Jordan on alkanut suunnitella oman baarin perustamista – vielä hän ei ole lähtenyt toteuttamaan haavettaan, mutta ajatus on kuitenkin koko ajan hänen päässään.

Luonteensa puolesta Jordan on säilynyt suhteellisen samanlaisena pienestä pitäen. Hän on aina ollut omalla tavallaan utelias ja kiinnostunut monenlaisista asioista – lapsena hän tutki moneen kertaan vanhempiensa kirjoja ihan vain silkkaa uteliaisuuttaan ja hän halusi aina tietää kaikesta kaiken. Se uteliaisuus ei kuitenkaan koskaan liittynyt mihinkään juoruihin tai mihinkään vastaavaan, mistään sellaisesta hän ei ole koskaan perustanut. Muiden asiat Jordania ei juurikaan kiinnosta ja vaikka hän onkin läheisissä väleissä sisarustensa kanssa, hän ei ole juurikaan perillä näiden tekemisistä, sillä hän ei yksinkertaisesti ole itse kovin kiinnostunut kyselemään vaan olettaa, että muut kertovat, mitä on tekeillä. Se sama poikamainen uteliaisuus on jatkunut vuosien myötä ja yhä edelleen Jordan rakastaa kirjastossa käyntejä, jotta voisi perehtyä mitä turhempiinkin asioihin. Mm. tästä syystä Jordan tietää mitä älyttömimmätkin nippelitiedot, joilla hän ei välttämättä ikinä edes tule tekemään yhtään mitään.

Puhelias Jordan on aina ollut ja ystävien hankkiminen ei ole koskaan ollut vaikeaa. Puheliaasta luonteesta on ollut hyötyä baarissa työskennellessä, sillä Jordan viihtyy hyvin tiskin takana höpisemässä asiakkaidensa kanssa. Jonkinlaiseksi työnarkomaaniksikin Jordania voisi sanoa, ainakin leikkimielisesti. Jordan viihtyy töissä ja harvempi on varmasti kuullut Jordanin valittavan työn tekemisestä. Edes yövuorot eivät saa Jordan valittamaan vaan jos joku kyseenalaistaa hänen jaksamisensa työskennellä yöstä toiseen, Jordan vain kohauttelee olkapäitään ja toteaa sen olevan alan varjopuolia. Töiden vastapainoksi Jordan soittelee huvikseen niin kitaraa kuin bassoakin, nimenomaan vain huvin vuoksi. Keikoillakin Jordan käy aina tilaisuuden tullessa, tosin monia keikkoja hän näkee myös töissään, sillä useat pienehköt bändit keikailevat hänen työpaikallaan. Kuten mainittua, Jordan haluaisi jonain päivänä omistaa oman baarin, mutta toistaiseksi hän ei ole ryhtynyt tuumasta toimeen, vaikka toki tietääkin, että omat unelmat kannattaisi toteuttaa mahdollisimman pian, koskaan kun ei tiedä, milloin on liian myöhäistä.

Parisuhteen perään Jordan ei varsinaisesti kaipaile. Ennen Emmaa hän deittaili muutamia naisia, mutta sen vakavampaa parisuhdetta hänellä ei ollut. Emman kanssa hän oli kyllä täysin tosissaan ja ajattelivat, että he olisivat loppuelämänsä yhdessä, joten suhteen kariutuminen oli tietysti pettymys. Pahemmin Jordan ei ole tunteitaan asian suhteen näyttänyt, joten siinä mielessä hän on tyypillinen mies, joka vain käsittelee asiat mielessään, eikä puhu asioista muualle. Ehkä juuri senkin takia hän ei osannut puhua Emmalle siitä, mitä ajatuksia lapsettomuus hänessä herätti. Tottakai asia satutti häntäkin – Jordan on kasvanut useamman sisaruksen keskellä ja hän oli haaveillut, että saisi itsekin ison perheen, mutta nyt se haave vietiin häneltä ainakin osittain pois. Toki hän tiedostaa myös sen, että lapsia voi adoptoida ja hän tietää, että se on joskus edessä, jos hän ikinä päätyy vakavaan parisuhteeseen, mutta tavallaan hän silti ajattelee, että se ei ole sama asia. Jordan on kuitenkin päättänyt olla murehtimatta asiaa vaan katsoo, mikä tilanne on, jos hän enää ikinä päätyy seurustelemaan kenenkään kanssa.

Pituutta Jordanilla on noin 192cm verran, kropastaan mies puolestaan pitää huolta säännöllisellä liikunnalla. Enimmäkseen Jordan käyttää erilaisia printtipaitoja sekä farkkuja, mutta muunkaan laiset vaatteet eivät ole mikään mahdottomuus hänen yllään, sillä Jordanilla ei ole mitään tiettyä tyyliä. Tatuointeja Jordanilla on lähes joka kohdassa missä vain on mahdollista olla ja vaikka tatuointejakin onkin jo kertynyt huomattava määrä, hän haaveilee aina vain uusista. Lävistyksiä miehellä on venytettyjen korvalehtien verran. Ulkonäkönsä puolesta Jordanilla ei ole oikeastaan mitään yhteistä kaksoisveljensä kanssa ja välillä muiden onkin vaikea uskoa, että he edes ovat kaksoset – Jordania ja Joshuaa yhdistää lähinnä lävistykset ja venytetyt korvat, mutta siinä se sitten onkin.

Pelaaja: jensku Kuvissa: Jona Weinhofen RPG: From New York With Love