Koko nimeltään Madeline Lisa Clarke. Tunnetaan parhaiten lempinimellä Maddie. Syntynyt 10. lokakuuta 1995, Lontoossa (UK)
Perheeseen kuuluvat vanhemmat Isaac ja Sarah.Omaa myös isoveljen, Blake, jota ei kuitenkaan ole koskaan tavannut
Opiskeli lukion jälkeen hetken taidehistoriaa, mutta jätti opinnot kesken.
Osallistui 2016 vuoden Big Brotheriin, jossa sijottui neljänneksi. Osallistuu vuonna 2017 Big Brother All Starsiin

When you've been fighting for it all your life, you've been struggling to make things right
That’s how a superhero learns to fly


Vasta 16-vuotiaat Isaac Clarke ja Sarah Elliott olivat elämänsä umpikujassa vuoden 1988 tammikuussa. Heti vuoden vaihteen jälkeen heille oli syntynyt pieni poika, joka oli saanut nimekseen Blake Isaac. Päätös lapsen pitämisestä oli tehty todella hätäisesti, mutta nuori pari halusi näyttää kaikille, että he kyllä pärjäisivät lapsensa kanssa. Toisin kuitenkin kävi, sillä vain kahta vuotta myöhemmin Blake hylättiin lopullisesti Sarahin vanhemmille, kun taas Sarah ja Isaac lavastivat oman kuolemansa ja karkasivat Sarahin kotimaahan Englantiin. Koska kaksikko oli liikkunut koko nuoren ikänsä vähintäänkin hämärissä porukoissa, kukaan ei epäillyt mitään ja heitä pidettiin kuolleina.

Englannissa nuori pari asettui Lontooseen, jossa villi nuoruus sitten jatkui ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Rahaa he saivat milloin mitäkin hieman epämääräisemmästä ja elämä oli todella railakasta. Oikeastaan rauhoittuminen tapahtui vasta neljä vuotta myöhemmin, kun Sarah huomasi jälleen olevansa raskaana. Raskautta kumpikin piti ihmeenä, sillä he olivat viettäneet sen verran huoletonta elämää, että kumpikin oli jo epäillyt, että Sarah ei enää voisi edes tulla raskaana. Myös tämä lapsi päätettiin pitää ja kaksikko päätti, että nyt he oikeasti pystyisivät kasvattamaan lapsensa, olivathan he jo vanhempia kuin Blaken syntyessä. Lokakuun alkupuolella vuonna 1995 syntyikin sitten pieni tummatukkainen Madeline.

Madelinen eli Maddien elämä oli kaukana normaalista ja rauhallisesta. Hyvästä alusta huolimatta Sarahin ja Isaacin menojalkaa vipatti edelleen ja Maddie jätettiin jo pienenä yksin kotiin öiksi, kun vanhemmat viilettivät ties missä. Jo ala-asteikäisenä Maddie opetteli laittamaan itselleen ruokaa ja monta kertaa kouluun lähtiessään hän kävi peittelemässä sammuneet vanhempansa. Maddie sulki kaiken ikävän mielensä ulkopuolelle ja koulussa hän keskittyi piirtelemiseen ja kirjoittamiseen, kotona puolestaan musiikin kuunteluun. Kotitilanteesta hän ei koskaan kertonut kenellekkään ja hänestä kehkeytyi todella hyvä valehtelija asiassa kuin asiassa. Vanhempien allekirjoituksetkin hän opetteli väärentämään jo nuorena. Yläasteikäisenä Maddie eksyi itsekkin hieman epämääräisempiin porukoihin ja niin alkoi hänen alkoholin käyttönsä ja tupakointinsa. Samoihin aikoihin Maddie muistaa ensimmäisen kerran kysyneensä vanhemmiltaan, miksi he muuttivat isän kotimaasta Yhdysvalloista takaisin Englantiin. Vastaus oli varsin karu – heidän esikoisensa Blake oli muka kuollut ja vanhemmat eivät olleet kestäneet lapsen kuoleman aiheuttamaa surua vaan halusivat muuttaa mahdollisimman kauas. Todellisuutta Blake oli omaa elämäänsä rapakon toisella puolella isovanhempiensa kanssa.

Lukiosta Maddie selvisi jopa ihmeen hyvin papereihin ja suoraan lukion jälkeen hän pääsi opiskelemaan taidehistoriaa yliopistoon. Samoihin aikoihin Maddie myös tutustui Lontoossa lomailemassa olleeseen amerikkalaiseen Chrisiin, jonka kanssa Maddie tuli toimeen lähes poikkeuksellisen hyvin. Lomansa jälkeen Chris palasi takaisin Yhdysvaltoihin, mutta hyvin pian mies tuli uudestaan Maddien luokse. Suhde kukoisti ja edes välimatka ei ollut ongelma - suurin ongelma oli sen sijaan Christin tyttöystävä, jonka mies kuitenkin kerta toisensa jälkeen lupasi jättää. Maddie oli suhteeseen tyytyväinen, mutta hyvin alkanut vuosi päättyi ikävämmin, kun Maddie sai kuulla totuuden perheestään. Sattuman kautta hän sai tietää, että isoveli-Blake ei sittenkään ollut kuollut vaan oli yhä edelleen elossa Yhdysvalloissa. Protestina vanhemmillaan Maddie jätti koulun kesken ja päätti lähteä toiseen kotimaahansa etsimään niin isoveljeään kuin isovanhempiaan, sillä hän kaipasi vastauksia vanhempien käytöksen aiheuttamiin kysymyksiin - plussaa oli tietysti se, että myös Chris asui Yhdysvalloissa. Etsinnät jäivät kuitenkin kesken, sillä lähes heti maahan päästyää hän kuuli, että Big Brother tositv-ohjelmaan etsittiin kilpailijoita uudelle kaudelle. Yllytyshullu Maddie päätti hakea ohjelmaan mukaan ja lähes omaksikin yllätyksekseen hänet valittiin mukaan. Suhde Chrisiin rakoili miehen tyttöystävän takia ja niine hyvineen nuori neiti Clarke marssi Big Brother-taloon, jossa häntä odotti kuitenkin elämänsä yllätys - myös Chris oli päätynyt samaiseen formattiin mukaan.

Big Brother kaudellaan rääväsuinen Maddie aiheutti niin ihastusta kuin vihastustakin talossa, sillä hän oli hyvin tunnettu siitä, että hän osasi kieroilla, valehdella ja riidellä, mutta samalla esittää kaikkien parasta ystävää, joka kuitenkin heitti puukon selkään heti tilaisuuden tullessa. Humalaisenakin Maddie riehui moneen kertaan ja alusta asti oli selvää, että Maddie tulisi jäämään kaikkien mieleen. Myös suhde Christiin aiheutti huvitusta ja vihastusta niin kanssa-asukkaissa kuin myös kotikatsomossa, sillä kaksikko aloitti BB-uransa suhteensa suurimmalla riidalla. Maddie häädettiin talosta neljänneksi viimeisenä, mutta näyttävä esiintyminen aiheutti sen, että Maddie pyydettiin lähes samantien mukaan seuraavan vuoden Big Brother All Stars – kaudelle ja Maddiehan suostui. Jää siis nähtäväksi, joko Maddie vihdoin ymmärtää, miten lähellä isoveljeään hän on koko ajan ollut - Chris kun Blaken yksi parhaista ystävistä ja soittaa samassa bändissä, mutta tyttöystävänsä takia Chris ei ole koskaan esitellyt Maddietä ystävilleen. Big Brother All Stars kuitenkin tuo Blaken ja Maddien entistä lähemmäksi toisiaan, sillä samaan taloon astelee myös Blaken tyttöystävä, myöskin BB-tähtenä tunnettu Sydney Phillips...

Now she’s stronger than you know, a heart of steel starts to grow

Maddie tietää, että hänellä on todella ärsyttävä luonne ja hänellä on suorastaan taito provosoida muita ihmisiä. Hän tietää, miten onnistuu ärsyttämään muita ja Maddie käyttää tätä taitoa mielellään hyväkseen. Kyllä hän osaa mukavakin olla, mutta elämä on hieman katkeroittanut Maddieta. Hänen mielestään jatkuvasti iloiset ja positiiviset ihmiset ovat teeskentelijöitä, eikä hän usko, että kenenkään elämä on jatkuvasti täydellistä. Hymyä Maddien kasvoilla ei nähdä kovinkaan usein, mutta kun Maddie hymyilee ja on iloinen, hän todella on sitä. Maddie sanoo asiat todella suoraan, eikä säästele sanojaan – hän ei ole koskaan suostunut jäämään kenenkään jalkoihin tallottavaksi. Toisinaan Maddien ystävät ovat sanoneet, että tytöllä pitäisi olla jonkinlainen suodatin suunsa edessä, jotta hän ei töksäyttelisi ihan jokaista ajatustaan ääneen, mutta Maddie vain hymähtelee moisille puheille. Hänen mielestään rauhallisemmat ihmiset ovat nössöjä, eikä hän voi sietää sellaisia, jotka eivät uskalla sanoa ajatuksiaan ääneen. Paskan puhumista Maddie ei siedä - ainakaan omien sanojensa mukaan, Big Brotheria seuranneet ovat varmasti sitä mieltä, että Maddieta pahempaa selän takana puhujaa ei ole edes olemassa. Maddie on kuitenkin puolustautunut toteamalla, että Big Brother talo tuo vain esiin ihmisisten eri luonteenpiirteet korostettuina esiin.

Vanhempiaan Maddie ei voi nykyään sietää silmissään. Hän ei voi ensinnäkään ymmärtää, miten he ovat koskaan edes päätyneet hankkimaan lapsia, kun eivät selvästikkään ole osanneet lapsistaan huolehtia. Maddie ei koskaan joutunut kokemaan fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä väkivaltaa perheestä ei puuttunut, siitä piti varsinkin Isaac huolta. Kotona olo oli ahdistavaa ja pelottavaa, eikä Maddie todellakaan kaipaa nuoruuttaan. Muistojaan hän hukutta yhä edelleen alkoholiin ja monesti hän on miettinyt, että jonkun olisi pitänyt tajuta tilanne ja viedä hänet vanhemmiltaan pois. Maddie ei voi myös ymmärtää, miten häirityneitä hänen vanhempansa voivat olla, kun he ovat hylänneet esikoisensa törkeästi toiseen maahan ja vieläpä valehdelleet Maddielle isoveljen kohtalosta. Se on asia, jota Maddie ei anna varmasti koskaan anteeksi ja hänen tavoitteenaan on löytää Blake vielä joskus. Etsintä on kuitenkin vaikeaa, eikä Maddie ole pitänyt asian kanssa kiirettä, sillä räväkästä luonteestaan huolimatta hän pelkää, miten Blake reagoi, kun saa kuulla totuuden perheestään.

Vanhemmat ovat saaneet Maddiesta omalla tavallaan kyynisen niin elämää kohtaan yleensä kuin myös rakkauselämässä, eikä Chris ole kamalasti asiassa auttanut. Maddie ei uskonut, että kenellekkään on olemassa sitä yhtä oikeaa vaan ennemmin tai myöhemmin kaikki pariskunnat eroavat. Naimisiin meneminen ja lasten hankkiminen on Maddien mielestä pelkuruutta ja itsensä huijaamista - tosiasiassa jokainen olisi Maddien sanojen mukaan mieluummin sinkku kuin suhteessa. Puheistaan huolimatta Maddie on jaksanut roikkua Chrisin perässä ja yhä edelleen hän toisinaan toivoo, että Chris tajuaisi jättää tyttöystävänsä ja olisi mieluummin Maddien itsensä kanssa. Toisaalta Maddie taas on tyytyväinen asemaansa - hän saa tarvitsemaansa läheisyyttä ja rakkautta Chrisiltä ilman, että varsinaisesti on sidoksissa kehenkään. Voi kuitenkin olla, että iän myötä Maddienkin mielipiteet hieman tasoittuvat, sillä vaikka Maddie jo täysi-ikäinen onkin, aikuinen hän ei ole vielä sinne päinkään.

She's got lions in her heart, a fire in her soul

Maddieta on aina ärsyttänyt se, että hän on kuin suora kopio Sarah-äidistään. Pituutta hänellä on sentilleen saman verran eli 168cm ja ruumiinrakennekkin on yhtä hoikka kuin äidillä. Luonnollinen hiusväri on ruskeansävyinen, mutta hiuksiaan Maddie on vuosien varrella tummentanut entisestään. Silmien väri hänellä on sininen. Maddien pukeutumistyyli on melko rokahtava, hän pukeutuu yleensä tummiin sävyihin ja mm. revityt farkut ovat hänen suosikkejaan. Meikkiä hän käyttää paljon, joskaan hän ei vietä turhan pitkään aikaa meikatessa. Hiukset ovat hieman kiharalla yleensä hieman sekaisin. Korujakin neiti käyttää paljon. Tatuointeja tai lävistyksiä hänellä ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta semmoisistakin Maddie haaveilee.

Pelaaja: jensku Kuvissa: Kaya Scodelario RPG: From New York With Love RPG