Alicia Catherine Miles | 25/12/1993, Newark, New Jersey | Lävistäjä | Sinkku | Asuu Bronxissa


Ethan Miles ja Andrea Hadley tutustuivat toisiinsa jo junior high schoolissa. Rakkaus heidän välilleen leimahti vasta pari vuotta myöhemmin, mutta sen jälkeen se oli menoa. Kihlat oli vaihdettu vuoden seurustelun jälkeen ja naimisiin mentiin jo 20-vuotiaana. Heti naimisiin menemisen jälkeen nuoren parin lähipiiri alkoi puhua perheenlisäyksestä, mutta se ei kuulunut parin suunnitelmiin. Andrea lähti opiskelemaan psykologiaa, kun taas Ethan oli päättänyt tulla pastoriksi. Lapsiasia alkoi pyöriä pariskunnan mielessä vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin – siihen mennessä he olivat kuitenkin kerenneet jo toimia sijaisperheenä useammalle lapselle. Oman lapsen saaminen ei ollut itsestäänselvyys, sillä Milesit saivat yrittää peräti kolme vuotta ennen kuin Andrea vihdoinkin teki positiivisen raskaustestin. Alicia Catherineksi ristitty tytär syntyikin lopulta loppuvuodesta 1993.

Alician lapsuus oli suhteellisen tavallinen. Sisaruksia hänellä ei ollut, mutta seurasta ei ollut puutetta, sillä Ethan ja Andrea jatkoivat sijaisperheenä toimimasta – osa heidän luonaan olleista lapsista ja nuorista vain kävi heidän luonaan, jos olot kotona kävivät liian huonoiksi, kun taas osa jäi pidemmäksi aikaa. Pisimpään heidän perheessään oli Jayden – Aliciaa vuotta vanhempi poika muutti heille 7-vuotiaana ja ajan saatossa Jaydenista on muodostunut Alicialle kuin oma veli. Kavereita löytyi myös koulusta ja Aliciasta kasvoikin hyvin sosiaalinen nuori. Alicialla oli myös useita harrastuksia, sillä hän soitti ahkerasti niin pianoa kuin viuluakin ja hän kävi koulun näytelmäkerhossa. High schoolissa mukaan tuli myös soccer ja taideaineet. Tekemistä häneltä ei siis puuttunut.

Kun Alicia oli 15, perheeseen muutti Brody. Nuorukaisen perheolot eivät olleet sieltä parhaasta päästä ja hyvin pian olikin selvää, että myös Brody jäisi heidän luokseen asumaan pidemmäksi aikaa. Alicia ja Jayden ottivat Brodyn hyvin vastaan ja olisi myös valehtelua väittää, ettei Alicia olisi tuntenut jonkinlaista vetoa komeahkoon Brodyyn. Alicia kuitenkin yritti ajatella Brodya vain ystävänä ja hän keskittyi koulun käyntiin. Nuori tyttö sai hyviä arvosanoja koulusta ja hän alkoi haaveilla ilmaisutaidon opettajan ammatista, vaikka vanhemmat yrittivätkin kannustaa tytärtään kouluttautumaan pidemmälle, lahjoja tältä kun ei puuttunut. Eräänä iltana Alicia, Brody ja Jayden siten olivat viettämässä aikaa keskenään Milesien kotona ja kun Jayden oli mennyt nukkumaan, Alicia ja Jayden jäivät vielä viettämään iltaa kahdestaan. Lopulta yksi asia johti toiseen ja muutamaa viikkoa myöhemmin Alicia alkoi huomata outoja oireita. Kuukautisia ei kuulunut, aamulla olo oli tavallista huonompi ja päässäkin tuntui huippaavan. Yksi pieni testi riitti kertomaan vastauksen oireisiin – Alicia oli raskaana. Tunnollinen tyttö kertoi asiasta vanhemmilleen, sillä uskoi heidän ymmärtävän ja osaavan auttaa.

Alicia sai kuitenkin pettyä karvaasti, sillä hänen vanhempansa olivat tilanteesta järkyttyneitä, eivätkä halunneet uskoa asiaa millään. Lopulta asiaa sulateltuaan he ilmoittivat Alicialle kaksi vaihtoehtoa. Joko hän pitäisi lapsen tai lähtisi kotoa pois. Kotoa pois heittäminen oli vain uhkailua, niin Alicialle on myöhemmin kerrottu, mutta Alicia otti ne sanat tosissaan. Kerta kotoa ei tämän enempää tukea heruisi, ei Alicia jäisi moista kuuntelemaan, sillä lasta hän ei aikonut pitää. Niimpä Alicia pakkasi tärkeimmät tavaransa ja oli valmis lähtemään yksin kohti tuntematonta, mutta hänen lähtöiltanaan Brody ja Jayden ilmoittivat, että Alicia ei olisi lähdössä yksin minnekään vaan he lähtisivät mukaan. Alicia ei olisi halunnut, että myös Brody ja Jayden pilaavat välinsä Alician vanhempien kanssa, mutta kaksikko ei kuunnellut vastaväitteitä. Siitä alkoikin sitten heidän seikkailunsa – suunnaksi otettiin New York City.

Niin päättäväinen kuin Alicia olikin heidän muutostaan, ensimmäisenä päivänä hänelle iski paniikki. He olivat syrjäisessä motellissa ja pihalta kuului tappelua – ensimmäisenä yönä Alicia itki vuorotellen Brodyn ja Jaydenin olkapäätä vasten ja suunnitteli soittavansa kotiin. Aamulla elämä näytti kuitenkin jo valoisammalta ja sillä välin kun Brody ja Jayden lähtivät etsimään asuntoa, Alicia lähti kyselemään töitä. Jokin onni tätä kolmikkoa kohtasi, sillä iltapäivään mennessä Alicia oli löytänyt itselleen tarjoilijan töitä pienestä (ja jokseenkin hämärästä) pubista, kun taas pojat olivat löytäneet Bronxista vanhahkon omakotitalon, jossa oli pieni vuokra – juuri sellainen, jonka he pystyisivät rahoittamaan. Kaiken kaikkiaan kolmikko lähti luomaan elämäänsä käytännössä katsoen kokonaan uudestaan. Jayden oli kolmikosta ainut, joka jatkoi high schoolin parissa, Brody puolestaan päätyi rakennustyömaalle töihin ja Alicia alkoi tehdä vähän sitä sun tätä. Työ pubissa johti toiseen tarjoilijan työhön ja pian hän löysi itsensä harrastelijateatterinkin parista. Omien polkujen kulkeminen on johtanut myös uusiin kiinnostuksen kohteisiin ja Alicia alkoi harjoitella myös tatuointien ja lävistysten tekemistä, ja nykyään hänen pääsääntöinen työnsä on lävistäjänä.

Vuosien varrella kolmikolle on tullut selväksi, että he haluavat olla avuksi myös muille kodittomille ja pian heidän muuttonsa jälkeen talossa olikin jo suhteellisen avoimet ovet kaikille, ketkä vain apua tarvitsivat. Taloa on kunnostettu talkoo voimin ja nykyään talossa pyörii vaikka minkälaista porukkaa – asunnottomia, päihdekuntoutujia, nuorisovankeja, jotka yrittävät saada elämänsä takaisin raiteilleen. Heidän pienessä kommuunissaan ei syrjitä ketään ja aikaa vietetään tiivisti yhdessä. Alicia on löytänyt rakkauden musiikkiin uudestaan ja monesti he saattavat porukalla soittaa kitaraa ja laulaa – tällä hetkellä Alicista tuntuukin, että hän elää elämänsä parasta aikaa. Ainut asia, mikä Alicia mieltä kaihertaa, on high schoolin kesken jättäminen. Aina toisinaan Alicia haaveilee, että vielä joskus hän kävisi koulun loppuun ja pääsisi opiskelemaan opinto-ohjaajaksi, mutta tällä hetkellä se tuntuu kuitenkin mahdottomalta ajatukselta.


Alicia on hyvin päättäväinen, eikä hänellä ole koskaan ollut tapana jäädä niin sanotusti tuleen makaamaan. Hän ajattelee, että jokainen on oman onnensa seppä, eikä hän sen takia koskaan jäänyt murehtimaan sitä, että hän joutui muuttamaan kotoa jo niin nuorena pois. Hän onkin aina tehnyt kovasti töitä sen eteen, että saa haluamansa ja oikeastaan ainut asia, mikä Alicia mieltä kaivelee, on puuttuva päättötodistus high schoolista. Kotoa lähtiessään Alicia suutuspäissään jätti myös koulun kesken ja vaikka hän ajattelikin muuttonsa jälkeen, että hän suorittaa vielä koulun loppuun, ei hän ole vielä saanut tehtyä niin. Koulun keskeyttäminen on iän myötä harmittanut yhä enemmän, sillä Alicia haaveilee toisinaan jopa hieman lapsellisestikin, että hän pääsisi opiskelemaan opinto-ohjaajaksi, mutta hän tietää itsekin, että high schoolin päättötodistus pitäisi hommata ensin. Niin päättäväinen kuin Alicia onkin, hän ei haluaisi nöyrtyä takaisin high schoolin penkille enää 23-vuotiaana. Hän kuitenkin toivoo, että saisi vielä joku päivä rohkeutta suorittaa koulun loppuun, jotta hän pääsisi opiskelemaan unelmiensa ammattia.

Perheensä kanssa Alicia ei ole juurikaan enää tekemisissä. Äiti soittelee hänelle aina silloin tällöin, mutta yleensä Alicia ei vastaa – oma-aloitteisesti hän soittaa lähinnä joulun aikaan, mutta ei ole äitinsä pyynnöistä huolimatta suostunut menemään käymään Newarkissa enää muuttonsa jälkeen. Vaikka hän on antanut anteeksi vanhemmilleen, ei hän kuitenkaan halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Alicia ei siis tunne katkeruutta vanhempiaan kohtaan, mutta hän ajattelee, että Ethanin ja Andrean olisi pitänyt olla hänen tukenaan vaikeiden tapahtumien aikaan, eikä vain tylysti kääntää hänelle selkäänsä. Kun Alicia siis puhuu perheestään, hän tarkoittaa lähinnä Jaydenia ja Brodya, sillä he ovat ainut perhe, jonka Alicia tällä hetkellä tietää. Varsinkin Jayden on hänelle kuin oma oikea isoveli ja tunteet Brodyakin kohtaan ovat muuttuneet enemmän sisaruksellisiksi, eikä Alicia oikeastaan edes osaa enää kuvitella mitään heidän välilleen. Menneisyyttään Alicia ei yleensä pahemmin muistele – Brody on joskus ottanut abortin puheeksi, mutta Alicia on lähinnä vain kohauttanut olkapäitään. He olivat silloin liian nuoria, eikä Alicia osaisi kuvitella, että heistä olisi ollut vanhemmiksi. Ja koska menneisyyttä ei voi muuttaa, on asiaa turha enää murehtia.

Aliciaa on helppo kuvailla sosiaaliseksi ja energiseksi, mutta hänellä on myös hetkensä, jolloin hän kaipaa omaa rauhaa. Ystävien seurassa vitsit lentävät ja hänen on helppo tutustua uusiin ihmisiin, ja hän pyrkii siihen, ettei hänellä olisi suurempia ennakkoluuloja ketään kohtaan. Aluksi oman kodin avaaminen tuntemattomille tuntui hieman pelottavalta ajatukselta, mutta lopulta Alicia oppi, että ihmisiin pitää pystyä luottamaan, eikä hän myöskään halua, että kukaan joutuu kokemaan samaa hylkäämisen tunnetta kuin hän, Brody ja Jayden. Jos hän vain voi estää edes jonkun syrjäytymisen, on vain otettava riski ja annettava ihmisille mahdollisuus.

Vaikka Alicialla on aina ollut paljon ihmisiä ympärillään, ei hän ole koskaan osannut muodostaa parisuhdetta kenenkään kanssa. Jonkinlaista säätöä hänellä kehittyy helpostikin, mutta yleensä suhde kaatuu siinä kohtaa, kun pitäisi alkaa oikeasti miettiä itse suhdetta. Alicia on ajatellutkin, että hän ei välttämättä edes tarvitse parisuhdetta elämäänsä, sillä hän ei muutenkaan kannata mitään elämän perusarvoja, mitkä ovat suurimmalle osalle täysin itsestäänselvyyksiä – Alicia ei esimerkiksi halua koskaan mennä naimisiin ja hän tietää myös, ettei koskaan halua lapsia. Toki hän tiedostaa sen, että esimerkiksi lapsien suhteen hänen mielipiteensä saattaa muuttua iän myötä, mutta ainakaan lähitulevaisuuden haaveisiin ei lapset kuulu. Alicia on myös jo vuosia tiennyt, että hän voisi seurustella myös toisen naisen kanssa. Asiasta Alicia ei ole koskaan pitänyt mitään meteliä, vaikka toki hän yrittääkin parhaansa mukaan pitää huolta vähemmistöjen oikeuksista.

Alicia on aina ollut enemmän tai vähemmän oman tiensä kulkija ja sen on huomannut myös hänen ulkonäöstään. Hiuksissaan Alicia on säilyttänyt oman värinsä eli ruskean sävyn, mutta hän on leikannut kummallekin puolen sivusiilin, eikä hän oli vaihtanut vielä tähän mennessä tyylistään pois vaan on pitäytynyt tyylissään jo useamman vuoden. Pituutta hiuksilta kuitenkin löytyy, sillä ne yltävät jo yli rintojen. Meikkiä Alicia käyttää jonkin verran ja hänen vaatetyylinsä on hyvin rokahtava – hän rakastaa tummia värejä, niittejä, koruja ja erilaisia yksityiskohtia. Lävistys hänellä löytyy korvien lisäksi nenästä. Pituutta nuorelle naisella on hieman yli 170cm ja vartalotyyliltään hän on hoikahko.

Pelaaja: jensku Kuvissa: Lynn Gunn RPG: From New York With Love RPG